
Kauniita maisemia
Konnuksen ympäristö tarjoaa upeat puitteet ulkoilulle. Pääset kulkemaan kaikkien kolmen kanavan läpi ihailemaan koskea ja kauneinta järvimaisemaa. Kenties meneillään on tukinuitto tai kalastuskilpailut?
Kanava-alueen puistikot tarjoavat sekä piknikrauhaa että maiseman pieneen seikkailuun kanavalta toiselle aina pitkosten taakse kätkeytyvälle laavulle asti.

KONNUKSEN HISTORIA
Konnuksen ensimmäinen kanava rakennettiin vuosina 1836 – 41. Liikenne ja laivat kasvoivat, ja nälkä- ja katovuosien hätäaputöinä suurempi kanava rakennettiin jo vuosina 1865 – 68, edellisen viereen – tietenkin! Konnuksen historia on rikas. Siihen liittyvät säännöllinen reittiyhteys Lyypekkiin 1860-luvulla.
Aikalaiset muistavat hyvin, kuinka, uusimman kanavan vihkimisessä vuonna 1972 kanava-altaasta nostettiin haavilla yli 5 kg:n kala. Kuhaparka pökertyi kanavasta ensimmäisenä sulutetun aluksen, Esso Saimaan potkureista. Kauniilla kanava-alueella on tanssittu, laulettu ja otettu juhannusta vastaan. Konnuksen kesän kohokohtiin kuuluvat edelleenkin niin kalastus kuin tukinuittokin.

VENEILIJÄT
Konnuksella on oma satama!
Kiitokset Leppävirran kunnalle, Pidä saaristo siistinä ry:lle ja Väylävirastolle yhteistyöstä. Varkaudesta lähestyttäessä, retkisatamassa on uusittu laituri ja 4 poijua. Kuopion suunnasta kanavien länsipuoleisessa pienvenesatamassa on 2 poijua ja Konnustuvan vieraspaikat laiturin päässä ja aisarivin ensimäisenä. Konnus, se on määränpää!
Jos soitat meille puoli tuntia ennen saapumista, voit tilata ennakkoon myös SAIL-AWAY annokset ja noutaa ne vaikka sulutuksen aikana valmiiksi pakattuina veneellä herkuttelua varten.

AUKIOLOAJAT KESÄ 2025
31.5.-1.6.202511-20 (19:30)6-8.6.202511-20 (19:30)13-15.6.202511-20 (19:30)20-22.6.202511-20 (19:30)24.6.-10.8.202511-20 (19:30) kiinni maanantaisin15-17.8.202511-20 (19:30)22-24.8.202511-20 (19:30)29-30.8.202511-20 (19:30)
Auki kesäkuun alusta juhannukselle viikonloppuisin. Sen jälkeen 6 päivää viikossa koulun alkuun asti, kiinni maanantaisin.
Tapahtumapäivinä pidennetty aukiolo esityksen mukaan.
Tervetuloa !
